Tiedän millaista on ponnistaa rapakunnosta reippaaksi, olen tehnyt sen kahdesti elämäni aikana. 
​
Rapakunto ei ole sitä että on ollut laiska ja saamaton vaan elämäntilanne voi johtaa siihen. Oikeat, hyvin perustellut arvovalinnat voivat johtaa siihen. Kun asettaa perheensä tai työnsä etusijalle, ei omasta hyvinvoinnistaan huolehtimiselle jää sijaa. 

Huonosta kunnosta johtuva energian vähyys ja ehkä myös elintapasairauksien uuvuttavuus vaikeuttavat tilannetta entisestään. Ei jaksa kuin pakolliset hommat, ja niitäkään ei välttämättä niin hyvin kuin haluaisi. Tästä seuraa stressiä, joka huonontaa yöunia ja vastustuskykyä, ja energiaa on entistä vähemmän. Väsymys saa aikaan myös sen, ettei jaksa kokkailla niitä ruokia jotka tietää terveellisiksi, vaan on kertakaikkiaan pakko päästä vähemmällä. 

Ensimmäinen kerta kun nostin reippaasti kuntoani oli teini-iässä. Olin pullea ja epäliikunnallinen lapsi ja vaikka laihduin jotenkin itsestään ennen teini-ikää, koin itseni edelleen pulleaksi. Teininä aloin liikkumaan, kävin jumpassa ja aina vaan pidemmillä lenkeillä ja lopulta innostuin kamppailulajeista. Parhaimmillaan kuntoni oli kolmenkympin tienoilla, jolloin sekä kuntotestit että kehonkoostumusmittaukset kertoivat minun olevan kilpaurheilijan tasolla. Treenaaminen oli ihanaa, paras juttu silloisessa elämässäni.

Rankka treeni vei kuitenkin paljon aikaa ja energiaa ja koska koin monet muut asiat tärkeämmiksi, liikunta väheni vähitellen.

Kun aloitin joogan, se oli minulle nimenomaan liikuntaa ja kehon haastamista ja tavoitteellista muuttamista. Keho muuttuikin, mutta osittain myös huonompaan suuntaan: alaselkä alkoi oireilemaan ja takareisissä oli krooninen tulehdus päivittäisen venyttämisen jäljiltä. Muutaman vuoden kuluttua olin siis todellakin tajunnut, ettei tämä ollut suunta johon haluan mennä, ja joogaharjoitukseen tuli onneksi toisenlainen meininki. Matkustelin, ja jouduin joogaamaan itsekseni ilman että kukaan komensi mitä tehdä ja kuinka kauan. Toisaalta olin tottunut ajattelemaan, että jooga on liikuntaa, joten vaikka joogaharjoitukseni oli muuttunut kevyehköksi, en ollut kiinnostunut lisäämään muunlaista liikuntaa.

Tulin sitten raskaaksi, ja olin ihan alusta lähtien yksinhuoltaja. Raskausaikana liikunta tietenkin vähenee, ja vauva-aikana ainoastaan vaunulenkit olivat mahdollisia. Olisin toki voinut joogata tai jumpata kun tytär nukkui päiväuniaan, mutta huonojen yöunien vuoksi en jaksanut vaan usein nukuin silloin itsekin. Ja kun tytöstä tuli vilkas taapero, edes vaunulenkit eivät enää onnistuneet. 

Kun tyttäreni meni päiväkotiin, hän toi sieltä pöpöjä ja minä sairastin joka ikisen niistä. Samoihin aikoihin minulla oli myös kilpirauhastulehdus jonka paraneminen kesti monta kuukautta. En halunnut olla koko ajan töistä pois pienehkön kipeyden takia, joten raahauduin töihin aina väsyneenä, ja aloin pitää väsymystä luontaisena tilana itselleni. Ei puhettakaan että olisin jaksanut liikkua tavoitteellisesti. Painokin oli sama kuin silloin kun olin viimeisilläni raskaana, ja minulla sentään nousi paino 16 kiloa raskauden aikana! Ja lopulta minulla todettiin kakkostyypin diabetes. 

Kaikki tämä, vaikka olin ja olen hyvinvointialalla töissä ja olen ollut nuorempana kovassa kunnossa! Voin vain kuvitella mikä tilanne olisi jos olisin koko ajan ollut istumatöissä. 

Nyt diabetes on hallinnassa ruokavalion avulla ja painokin on vähentynyt. Päivittäisestä liikunnasta on taas tullut tapa, ja nyt kun energiaa on paljon, liikunta on välillä sitä rankempaakin sorttia. Missään vaiheessa en ole kärsinyt ja joutunut kieltäytymään asioista tämän takia - päinvastoin, olen aina ajatellut antavani itselleni jotain parempaa. Olen oppinut tekemään valintoja jotka tukevat hyvinvointia, ja tajunnut että näitä valintoja on tehtävä joka päivä. 

Tärkeintä kuitenkin on muutos jonka olen kokenut äitinä. Sen sijaan että olisin väsynyt äkkipikainen äiti, olenkin mielelläni mukana tyttäreni puuhissa. Samalla kun olen antanut itselleni jotain parempaa elämäntapamuutoksen myötä, olen todellakin antanut lähipiirilleni jotain paljon parempaa kuin ennen. 

Minulle diabeteksen toteaminen oli iso herätys, tajusin että nyt on pakko tehdä jotain. Toivottavasti sinun ei tarvitse odottaa isoa herätystä vaan toimit jo ennen kuin asiat ovat huonolla tolalla!

Heippa lukijani!

Vie nyt huomio siihen miten hengität ja missä asennossa olet. 

Miltä kehosi tuntuu? Tuntuuko miltään? Onko jossain pientä tai isompaa kolotusta, kireyttä, särkyä, jännitystä tai jumitusta?

Aika todennäköisesti on. Melkein kaikilla meistä on milloin mitäkin pientä tai isompaa kremppaa kehossa. Ja todennäköisesti huomaat, ettei asentosikaan ole paras mahdollinen: olet kyyryssä, pää edessä, niska jäykkänä. Todennäköisimmin asento on huono ja epämukavia tuntemuksia on kun olet tietokoneen tai puhelimen äärellä.

On aivan luonnollista että keho ei aina tunnu täydellisen rennolta ja mukavalta, ja välillä joutuu puskemaan töissä niin, että aivot melkein käristyvät ja keho kiristyy ja kärsii. Mutta liika on liikaa, kehon on myös päästävä palaamaan luonnolliseen rentouteen jolloin kehoa korjaavat ja rakentavat mekanismit pääsevät toimimaan täydellä teholla. 

Keho viestii rentoutuneesta tilasta hyvällä ololla. Rentous, hyvä olo ja mielenrauha ovat kaikki saman asian eri puolia. 

Itse olin pari päivää sitten koiran kanssa kävelemässä Meikon ulkoilualueella. Ehkä tunnin kävelyn jälkeen saavuin paikkaan jossa oli pakko pysähtyä istumaan kalliolle ja todella tuntea ja nähdä ympäröivä metsä, kalliot, pitkällä alapuolella tummana läikkyvä järvi, aurinko ja lämmin tuuli. 

Tiedät varmaan tunteen? Muutama syvä hengähdys, keho sulaa, kasvot rentoutuvat. Pään sisäinen puhe on poissa, mieli kirkas ja avara. Samanlaisen olon koen usein myös joogan tai meditaation aikana.

Tällaiset rauhan ja rentouden hetket ovat todella tärkeitä meille. Ne vaikuttavat kehon ja mielen hyvinvointiin enemmän kuin arvaatkaan. Ruuansulatus ja immuunipuolustus työskentelevät parhaalla mahdollisella tavalla, verenpaine ja sydämensyke laskee, mielihyvähormoneja erittyy. Koko keho elpyy ja saa tilaisuuden valmistautua tuleviin koitoksiin.

Useimmilla meistä elämä on kuitenkin sellaista että hengähdyshetkiin jää vähemmän tilaisuuksia kuin olisi tarpeen. Työ ja koti, perhe ja harrastukset tuntuvat imaisevan kaiken ajan ja itsestään huolehtiminen voi tuntua itsekkyydeltä.

Itse olen entinen tietotyöläinen, ja kehon krempat olivat tuttuja jo ennen kolmenkymmenen ikää ja sittenhän ne vasta alkoivat pahenemaan. Liikuin silloin paljon, kunto oli kaikilla mittareilla todella hyvä. Paitsi sillä mittarilla, joka mielestäni on tärkein: itsestäni ei tuntunut hyvältä. Selkää ja jalkaa särki, oli päänsärkyjä ja usein flunssa. Työpäivän jälkeen aivot olivat usein tiltissä, eikä pinna ollut kovinkaan pitkä. 

Kaikille meille on ainakin toivottavasti tuttua tunne liikunnan jälkeisestä olotilasta. Keho on väsynyt, raukea, tuntuu todella hyvältä ilman sen kummempaa syytä. Itse tavoitin tämän tunteen aikoinaan parhaiten thainyrkkeilytunnin jälkeen. Treenit olivat rankkoja, ja mitä rankempia ne olivat, sen mahtavampi olo. Uskon, että silloiset treenit todella pelastivat minut masennukselta aikoinaan kun olin turhautunut ja ahdistunut työelämässäni yliopistolla. 

Se mikä todella muutti elämäni suunnan oli kuitenkin jooga. Joogaharjoituksessa tuli hyvä olo, mutta eri lailla kuin rankassa liikunnassa. Harjoituksen jälkeen en ollut nääntynyt vaan virkeä. Ja vaikutus tuntui paljon kauemmin, ainakin vuorokauden. 

Harjoittelin silloin joka päivä, joten joka päivä elämässäni oli rentouttavia hengähdyshetkiä vaikka kokonaisuudessaan elämäntilanne oli hankala. Nämä hetket auttoivat näkemään elämäni sellaisena kuin se on: huomasin hyviä asioita ja osasin arvostaa niitä. Huomasin myös, mitkä asiat eivät olleet sellaisia joita halusin elämääni, ja muutin niistä ne mitkä pystyin. 

Minulle kävi niin, että lopetin silloisen työni tutkijana ja lähdin muutamaksi vuodeksi Intiaan opiskelemaan joogaa ja meditaatiota :) Se oli päätös, johon olen edelleen täysin tyytyväinen, ja jonka ansioita elämäni on nykyään tyydyttävämpää kuin koskaan. 

En tietenkään ehdota, että kaikki alkaisivat joogaamaan, jättäisivät nykyisen elämänsä ja lähtisivät Intiaan! Mutta itselleni Intiaan lähtö oli unelma. En usko, että olisin uskaltanut ja jaksanut toteuttaa oman unelmani ilman jokapäiväisen joogahetken tarjoamaa rauhaa ja selkeyttä. 

Onneksi muutin oman elämäni suunnan täysin. Kun aloin kuuntelemaan itseäni ja kehoani tarkemmin ja toimimaan niin, että voin aidosti hyvin, elämän muutkin asiat selkiytyivät. Nykyään muistan, että kehosta pitää pitää päivittäin huolta. Ei riitä että on nuorena urheillut tai että kerran viikossa käy salilla. Tavallaan tylsää, joka hemmetin päivä pitää! Mutta kun miettii tarkemmin päivittäisten hetkien tuomaa arvoa elämään, ei tarvitse ollenkaan miettiä onko se sen arvoista. 

Edelleenkään oloni ei aina ole tietenkään optimaalinen. Joskus olen nukkunut huonosti, joskus tehnyt liikaa töitä, mutta olen oppinut näissä tilanteissa tekemään oikeita valintoja. Olen oppinut miten liikkumalla säryt pysyvät poissa. Jos olo on nuutunut, osaan erottaa pitäisikö levätä vai virkistäytyä vaikka liikunnalla. Yleisesti ottaen oloni on kuitenkin mainio: vatsa on rento, hengitys vapaa, mieli positiivinen.

Raivaan tilaa jokaiseen päivään hetken sille, että pidän kehostani ja mielestäni huolta - meditaatio, jooga, lenkkeily, ulkoilu, pienet ja isommatkin virkistävät hetket. Esimerkiksi työpäivästä tietokoneen ääressä tulee aivan erilainen kun mukaan mahduttaa vaikka ulkoilutaukoja. 

Keho on arvokkainta omaisuuttani josta saan pitää huolta, nähdä hiukan vaivaa. Kun kehon on tasapainossa, on mielenkin helppo olla tasapainoinen. Olen ystävällisempi, aikaansaavampi, hyväntuulisempi, terveempi, vahvempi, virkeämpi. Tästä hyötyvät kaikki läheiseni ja varsinkin se, joka on minulle omaakin kehoani tärkeämpi, eli pieni tyttäreni. 

Pienet asiat ovat todella voimakkaita toistuessaan joka päivä. Millaisia hetkiä sinä haluat lisää jokapäiväiseen elämääsi? Mieti miten sekä sinä että ympäristösi hyötyisitte jos olisit rennompi ja virkeämpi!

Olosuhteet ja tunteet
Usein miellämme, että tunteet syntyvät ympäröivien olosuhteiden vaikutuksesta. Esimerkiksi jos joku kohtelee meitä huonosti, loukkaannumme, ja jos joku hellii, olemme onnellisia. Ikään kuin me olisimme sätkynukkeja joilla ei ole valinnanvaraa, että tietty ärsyke automaattisesti aiheuttaa tietynlaisen reaktion.

Jos asiaa on miettinyt, on varmastikin huomannut että asia ei ole näin suoraviivainen. Jos on valmiiksi hyvällä mielellä, pieni tölväisy ei aiheuta mitään. Tai toisen ikävään sanomiseen saattaa reagoida ensin suuttumalla, mutta sitten huomatakin suurenneelleensa asiaa ihan turhaan ja leppyy. 

Pienetkin hyvän olon hetket lataavat kehoon hyvän olon hormoneja ja rauhoittavat hermojärjestelmää. Nämä taas vaikuttavat valtavasti siihen miten koemme ympäristömme. Kun keho on virkeä, kivuton ja rento, on helppo kokea myös ympäröivät olosuhteet miellyttäviksi. 

Tunteet sijaitsevat kehossa
Itämaisen ajattelun mukaan tunteet sijaitsevat kehossa. Ne eivät siis ole mielen ominaisuuksia, vaikka mieli ja ajattelu niihin vaikuttaakin. Ne ovat kehon ominaisuuksia, ja niihin voi vaikuttaa vaikuttamalla kehoon. 

Eikö kuulostakin järkeenkäyvältä, kun muistaa että tunteet ovat hermostomme ja hormoniemme tuotosta ja ne koetaan kehossa. Ajattele vaikka mitä sinulle tapahtuu kun olet vihainen - kasvot jännittyvät, hengitys voimistuu ja kiristyy, sydän pamppailee, koko olemus jännittyy. Ahdistus ja pelko tuntuvat kehossa erilaiselta, mutta nekin aikaansaavat kireyksiä kehoon, samoin kiire ja stressi. Rakkaus, ilo ja onnellisuus taas rentouttavat kehon.

Miten paljon sinä arvostat kehoasi ja mieltäsi? Vertaa sitä muihin asioihin joita arvostat ja kuinka paljon uhraat niistä huolenpitoon. Teetkö saman kehollesi?

Sinä tiedät kyllä mitä tehdä, mikä tekee itsellesi hyvää. Tee se! Pienetkin rentouden ja vapauden hetket merkitsevät! Ajattele miten paljon hyötyisit siitä, että olisit virkeämpi, harvoin sairaana, rennompi, vapautuneempi? Miten paljon hyvää saisit aikaan, miten läheisesi hyötyisivät myös. 

Aloita tänään!