Rapakunnosta reippaaksi

Tiedän millaista on ponnistaa rapakunnosta reippaaksi, olen tehnyt sen kahdesti elämäni aikana. 
​
Rapakunto ei ole sitä että on ollut laiska ja saamaton vaan elämäntilanne voi johtaa siihen. Oikeat, hyvin perustellut arvovalinnat voivat johtaa siihen. Kun asettaa perheensä tai työnsä etusijalle, ei omasta hyvinvoinnistaan huolehtimiselle jää sijaa. 

Huonosta kunnosta johtuva energian vähyys ja ehkä myös elintapasairauksien uuvuttavuus vaikeuttavat tilannetta entisestään. Ei jaksa kuin pakolliset hommat, ja niitäkään ei välttämättä niin hyvin kuin haluaisi. Tästä seuraa stressiä, joka huonontaa yöunia ja vastustuskykyä, ja energiaa on entistä vähemmän. Väsymys saa aikaan myös sen, ettei jaksa kokkailla niitä ruokia jotka tietää terveellisiksi, vaan on kertakaikkiaan pakko päästä vähemmällä. 

Ensimmäinen kerta kun nostin reippaasti kuntoani oli teini-iässä. Olin pullea ja epäliikunnallinen lapsi ja vaikka laihduin jotenkin itsestään ennen teini-ikää, koin itseni edelleen pulleaksi. Teininä aloin liikkumaan, kävin jumpassa ja aina vaan pidemmillä lenkeillä ja lopulta innostuin kamppailulajeista. Parhaimmillaan kuntoni oli kolmenkympin tienoilla, jolloin sekä kuntotestit että kehonkoostumusmittaukset kertoivat minun olevan kilpaurheilijan tasolla. Treenaaminen oli ihanaa, paras juttu silloisessa elämässäni.

Rankka treeni vei kuitenkin paljon aikaa ja energiaa ja koska koin monet muut asiat tärkeämmiksi, liikunta väheni vähitellen.

Kun aloitin joogan, se oli minulle nimenomaan liikuntaa ja kehon haastamista ja tavoitteellista muuttamista. Keho muuttuikin, mutta osittain myös huonompaan suuntaan: alaselkä alkoi oireilemaan ja takareisissä oli krooninen tulehdus päivittäisen venyttämisen jäljiltä. Muutaman vuoden kuluttua olin siis todellakin tajunnut, ettei tämä ollut suunta johon haluan mennä, ja joogaharjoitukseen tuli onneksi toisenlainen meininki. Matkustelin, ja jouduin joogaamaan itsekseni ilman että kukaan komensi mitä tehdä ja kuinka kauan. Toisaalta olin tottunut ajattelemaan, että jooga on liikuntaa, joten vaikka joogaharjoitukseni oli muuttunut kevyehköksi, en ollut kiinnostunut lisäämään muunlaista liikuntaa.

Tulin sitten raskaaksi, ja olin ihan alusta lähtien yksinhuoltaja. Raskausaikana liikunta tietenkin vähenee, ja vauva-aikana ainoastaan vaunulenkit olivat mahdollisia. Olisin toki voinut joogata tai jumpata kun tytär nukkui päiväuniaan, mutta huonojen yöunien vuoksi en jaksanut vaan usein nukuin silloin itsekin. Ja kun tytöstä tuli vilkas taapero, edes vaunulenkit eivät enää onnistuneet. 

Kun tyttäreni meni päiväkotiin, hän toi sieltä pöpöjä ja minä sairastin joka ikisen niistä. Samoihin aikoihin minulla oli myös kilpirauhastulehdus jonka paraneminen kesti monta kuukautta. En halunnut olla koko ajan töistä pois pienehkön kipeyden takia, joten raahauduin töihin aina väsyneenä, ja aloin pitää väsymystä luontaisena tilana itselleni. Ei puhettakaan että olisin jaksanut liikkua tavoitteellisesti. Painokin oli sama kuin silloin kun olin viimeisilläni raskaana, ja minulla sentään nousi paino 16 kiloa raskauden aikana! Ja lopulta minulla todettiin kakkostyypin diabetes. 

Kaikki tämä, vaikka olin ja olen hyvinvointialalla töissä ja olen ollut nuorempana kovassa kunnossa! Voin vain kuvitella mikä tilanne olisi jos olisin koko ajan ollut istumatöissä. 

Nyt diabetes on hallinnassa ruokavalion avulla ja painokin on vähentynyt. Päivittäisestä liikunnasta on taas tullut tapa, ja nyt kun energiaa on paljon, liikunta on välillä sitä rankempaakin sorttia. Missään vaiheessa en ole kärsinyt ja joutunut kieltäytymään asioista tämän takia - päinvastoin, olen aina ajatellut antavani itselleni jotain parempaa. Olen oppinut tekemään valintoja jotka tukevat hyvinvointia, ja tajunnut että näitä valintoja on tehtävä joka päivä. 

Tärkeintä kuitenkin on muutos jonka olen kokenut äitinä. Sen sijaan että olisin väsynyt äkkipikainen äiti, olenkin mielelläni mukana tyttäreni puuhissa. Samalla kun olen antanut itselleni jotain parempaa elämäntapamuutoksen myötä, olen todellakin antanut lähipiirilleni jotain paljon parempaa kuin ennen. 

Minulle diabeteksen toteaminen oli iso herätys, tajusin että nyt on pakko tehdä jotain. Toivottavasti sinun ei tarvitse odottaa isoa herätystä vaan toimit jo ennen kuin asiat ovat huonolla tolalla!